Pimenee, pimenee

Saa olla nopea, jos arki-iltoina mielii jotain maastotreeniä tehdä. Kolmena iltapaivänä ollaankin niin reippaita oltu-
Jäynä kaksi jälkeä ja esineruutua, Sinko hakua ja esineruutua kerran kumpaistakin.

Viikon eka jälki polkastiin maanantaina Isojärvelle ja ikää puolisen tuntia, ruokaakin kylvettiin (ehkä liian vähän). Tyhjiä tuli 1-8 askeeleen verran. Kolme kulmaa ja mittaa... n. 150 m. Videollehan se piti saada ja homma olikin se näköstä! Ei se sillon niin pahalta tuntunu ja näyttäny, mutta Minniksen arvostelevaa katsetta ei meno kestänyt. :P Kyllä siellä jäljellä suunnilleen kokoajan oltiin, mutta tapahtuihan siinä kaikkea muutakin. Uusi jälki tehtiin sitten Mikonsaarentielle seuraavana iltana ja samalla kaavalla mentiin muuten, paitsi liina lyhyenä ja kuvaaminen unohdettiin.

Esineruudut ennen jälkeä ja Jäynä on kyllä hyvällä ilmeellä siinä hommassa. Pentu kiinni puuhun ja yksi esine kerrallaan ruutuun. Lähtee ihan hurjalla vauhdilla, mutta nenä on ilmeisesti auki. Sen verran nopeasti ollaan paluumatkalla. Ja loikataan syliin hanskan tms. kanssa.
Nahkainen kännykkäkotelo oli vaikea ja sen vein jo lähes 50 m. Taisi tulla vähän turhan hoppu emännän luo. Lähempää lähetettynä irtosi uudelleen hyvin ja malttoin paikallistaakin esineen.

Sinkon kanssa käytiin keskiviikko-iltana puuhastelemassa Raahessa haulikkoradalla norjalainen sekametsä neljällä ukolla. Hyvin meni. Kivasti saatiin pari uutukaiska maalityyppiäkin treeneihin. Saas nähdä jäikö jo tämän vuoden viimeisiksi treeneiksi. Senverta haipakkaa pukkaa olemaan taas.

Esineruutua ei olla tehtykään kynnen parantumisen jälkeen olenkaan. Kiväärinlukon etsiintää ei oikeen voi laskea. Kulmista esineet nousi hyvin, mutta keskellä etualalla olleesta juoksi yli ihan surutta. Piti vähän suutahtaa ja uudella lähetyksellä ei tohtinu tehdä moista uudestaan. Kyllä tuo passaa jos tauolle jäädään.


Tokoilut, tottistelut on olleet poissa tämän viikon ohjelmistosta. Onneksi Doganttihalli kutsuu jo 1.11 niin saadan tähän touhuun joku roti.
Kaukoja ollaan jumppailtu iltaruualla Sinkon kanssa. Tyyny takajalkojen alla, jotta saataisiin taas kontrollia siine. Muutoin liike ok.


On meillä tällä viikolla saatu kokea myös syntymän suurta ihmettä, kun kanalaan syntyi kolme tipua: kaksi keltaista ja yksi musta. <3

Muistoissa

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi Masterin kuolemasta. Kuin kohtalon ivaa, että viikonloppuna tuli erään hirvi- ja koiramiehen kanssa puhetta siitä, kuinka suuria luonne-eroja sama rodun sisään mahtuu. Hän myös totesi mulle "Sää saat kuule just semmosen koiran, ku tarvit itelles." Tuli Masteri mieleen... Niin monet kerrat kun kirosin, ettei rasittavampaa adhd-tapausta voi maa päällään kantaa. Tosiasia oli kuitenkin se, että terveinä päivinään M oli meidän perheeseen juuri se oikea koira. Lähtökohdat ei olleet parhaat mahdolliset: 8-kuinen kodinvaihtaja, vailla mitään peruskoulutusta. Tätä ongelmatapausta on siis kiittäminen, että koko koiraharrastus sai edes alkunsa!



Jäynässä on niin paljon samaa... se on niin välitön ja sponttaani. Kuin Masterikin eläissään oli. Kunnon äijä! Se saa tempuillaan koko sakin hermoromahduksen partaalle, mutta on niin hyväntahtoinen ja rakastettava. Kaikki typeryydet unohtuu välittömästi. <3 Tokihan se tätä kahden koiran pakkaa on sekoitellut, mutta nyt lauman elämä on asettunut uomiinsa ja kaikilla on taas selvät paikkansa. Jäynä suorittaa täällä siis juuri sitä koiran tehtävää, joka jäi Masterin poistumiisen myötä auki. Se on juuri se koira, jonka tarviin. Jonka tämä perhe tarvii. Kiitos Minnis siitä.


Se mitä siellä metsissä puuhailtiin vieraan miehen kanssa onkin sitten toinen juttu.
Perjantai-iltana sain treenikaverilta viestiä, että olisi mahdollista lähteä tositoimiin, kun eräällä hirvimiehellä oli kiväärin lukko pudonnut ja ilman sitä ase on käyttökelvoton. Aseen käyttökuntoon saaminen olisi satojen eurojen paukku. Pimeä tuli vastaan ja myskykin oli jo nousemassa. Näinollen sovittin, että heti aamun valjetessa lähdettäisiin kokeilemaan, vieläkö kadonnut lukko voisi löytyä.

Maasto oli tietenkin tosi pehmeää sammalikkoa, kuoppia ja ojia oli myös. Alue oli onneksi tarkkaan tiedossa, missä lukko voisi olla. Kierrettiin ensin "esineruudulle" rajat ja Sinko tulille. Alue oli n. 50mx150m. Kuljin aleen keskellä niin että Sinkoon etäisyys pysui 25m. Ojia piti ylitellä ja koska esine oli kapea ja pitkä+ metallinen en pitänyt selvänä, että Sinko sitä suuhun ottaisi. Merkkaisi varmaan niin voisi itse sen hakea. Sinko teki kokoajan töitä hyvin. Nenä kävi ja yhden nurkan se merkkasi, mutta siellä olikin vain hylsyjä. Kulkureitit vielä koiran kanssa käytiin läpi ja yhddessä kohdassa se selkeästi oli sennäköinen, että jotain voisi olla: siinä oltiin pyöritty edellisenä iltana paljon lukkoa hakemassa, joten S reagoi tallauksiin.
Ei siis lukkoa. Lopuksi pudotin polulle autonavaimet niin Sinko sai löydön ja hiillosmakkaran. :)

Jäynä-mies yllätti sitten pätevyydellään! Koirat saivat sitten meidän jutellessa juosta metsässä ja metsätiellä. Jossain vaiheessa Jäynä pyöri heinikossa siinä kohdassa minne hirvi oli edellisenä iltana tuotu. Tuumasin riistanhajun sitä kiinnostavan. Seuraavan kerran, kun pentua katsoin, huomasin sillä olevan suussa jotain: puukko! Siitä sitten kuvaa hirviporukalle ja omistaja löytyi. Taitava pentunen.