lauantai 21. helmikuuta 2015

Viikonlopun hupivideot :D (pienten vaikeuksien jälkeen, lisätty vielä yksi video 22.2)

Torstaina oli oikeen reipas kuvasin kaiken mitä siellä touhuttiin. Tämän takia sitä treenaillaan, että tämmöstä kuvamateriaalia ei kauheasti saatais aikaan. :) Noo, eipä oteta liian vakavasti!



Oon kyllä ihan onneton edelleenkin, tuon käskyn ajoituksen kans!






Mutta ihan hyvä ruutu kuitenkin. Pahempaakin on nähty.





Mutta kaukojen osalta edistymisen seuraaminen on ollut mukavaa! Tässä viimeisin, 20.2. kuvattu pätkä.








sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Akat hädässä

Jostain kummasta sain kuningasidean lähteä koirien kanssa metsälenkille. Siinähän ei toki mitään uutta tai outoa ole, mutta se mitä siellä tapahtui on taas ihan omaa luokkaansa...
Käytiin tunnin kävely siinä ihan normaalisti, lingotulla (ihan parhautta) metsäautotiellä ja kun kotiinlähdön aika koitti, päätin oikasta samaa tietä pitkin kotia, (kun se kerran oli lingottu ja pohja kesti auton). Noh, jossain vaiheessa lingottu tie loppui ja me ei saatu enään autoa käännettyä ja päätin jatkaa matkaa, kunnes totesin, ettei pysähtyminen ole enää järkevää... kunnes oltiin sitten kiinni. Ihan huolella. Kello 19, keskellä pimeää mettää ja puhelimen akku piippas loppumista. Just niin tyypillistä mulle..
Kaiken huipuksi Tero oli Ylivieskassa palaverissa, joten sille oli turha alkaa tavoittelemaan. Onneksi Manttu vastasi ja Mantun mies lähti pelastusretkelle. :) Jäätyään ensin omalla autollaan kiinni, Arto soitti metsään avuksi traktorimiehen, ja niin metsäteiden ritarit saapuivat paikalle. Akkukin loppui kesken viimeisen puhelun ja kotona, kun puhelimen laitoin päälle, oli Artolta tullut vielä viesti " Apu tulossa." Että semmosta. :D

Treenirintamalla ollaan oltu myös aika aikaansaavia:
Maanantaina paloaseman pihalla
-Eteenmenoa -> Palkan häivytystä, jonka takia meinasi mennä ihan minne sattuu. Parin helpon jälkeen vein taas pallon valmiiksi ja hyvin meni valmiille palkalle loppujenlopuksi.
-Paikkamakuuta -> Muuten ok, muuta takana olleessa autossa raavittiin peräluukkua ja Sinko nousi. Perkeleellä napsahti niille sijoilleen takasin. Eikä meinannu nousta enään perusasentoon. :P
-Luoksetulon stop -> Ihan liian kierroksilla jostain syystä ja seisomista ei meinattu saada aikaan ollenkaan. Maahan vain painuttiin.
- Kaukoja ->Jopa videoitu taas! Pieni steppaaminen sillä on edelleen, mutta muuten tykkään, että tekee hyvin ja täyttää mun kriteerit täysin. Kunhan ei pakita enää istu-seiso vaihdolla.
- Z ollaan pariin kertaan makusteltu ja hämmentävästi Sinko on noilla kerroilla tehny kaikki jäävät oiken...Niin nytkin.


Torstaina maneesilla
- Merkki+ ruutu -> Pari kertaa meinasi karata suoraan ruutuun, mutta sitten oli hyvin kuulolla. Ensin lelu oli ruudussa, eli sekin taisi houkutella oikomaan alussa. Pari kertaa pelkkä merkki ja lopuksi merkki ja ruutu, joka oli hyvä! Paikka ruudussa just keskellä. Kokeilin myös miten toimii lelu ruudun takana, vähän niinkuin eteenmenossa. Ensin seis, naks vapautus palkalle. Maltto kuunnella ja tottelikin. Saattais auttaa tuohon paikkaongemaan tuokin tapa..? Varsinkin, kun palkka ei ole mulla, muttei kuitenkaan liian helposti saatavissa = ruudussa.
- Metallinouto -> Pari toistoa, joista ensimmäinen oli pelkkä palautus loppuasennon kanssa:hyvä. Toinen oli haukutuksen ja pannasta kiinnipidon kanssa vauhtinouto,vapautus palkalle suoraan vauhdista. Tosi vauhdikkaat palautukset ja nopeat kapulaan tarttumiset. Jopa luovutus oli tiivis.
- Luoksetulo -> Nyt onnistui heti kerrasta. Takapalkkaa olen nyt käyttänyt aika pitkään, jos on jäänyt kirjaamatta. Vaikutusta vauhtiin ei ole, mutta stopit on hyvät. Etenkin jos tekee ne vielä oikein.

Yleisilme treeneissä oli tosi pirteä ja topakka, joten mukava treenikevät koulutuksineen ja kokeineen lienee luvassa.



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuleeko kevät??

Vähän on treenitahtia yritetty kiristää. Jopa kotipihassa on vähän katseltu jääviä, tasamaanoutoa ja eteenmenoa. Eteenmenon suhteen pitää tehdä isompia eleitä, jos sitä koevarmaksi liikkeeksi mielii. Pallo on edelleen näkyvissä.




Tokotreenit tällä(kin) viikolla maneesilla ja edelleen aiheena ruutu, jossa ehkäpä päästiin varmaan vähän jo yli "varpaat etunauhalla" syndroomasta. Ensi kerralla laitan vaihtelua saadaksemme kaksi ruuutua peräkkäin, jotta typerä ennakointi ja sitämyöten liian reunalla oleva paikka saataisiin korjattua. Jos vaikka saisi oikeasti Sinkon juoksemaan ekasta ruudusta läpi.

Onnistui!


Kaukojen seiso-istu-seiso vaihtoja jumpattiin myös ja kyllä tahtoo taas olla tiukassa tuo istuminen taaksepäin... Mutta tulihan se sieltä kuitenkin.
Näitä on lähes päivittäin myös kotona, sisällä jumppailtu rima takajalkojen edessä, ihan lähietäisyydeltä ohjaten. Välillä tarjoaa istu-seiso vaihdossa pakin kautta seisomista (jolloin takajalat oikeen hyppää taaksepäin), mutta enimmäkseen tekee takajalat paikallaan. Niin paikallaan, kun S vain voi niitä pitää. ;)
Seiso-istu vaihdot on yllättäen teknisesti paljon paremmat, vaikka niiden kanssa muutama ärräpää pääsikin. Muutaman eteenpäin rullatun istumisen jälkeen uskoi, että ne nyt ei vaan kelpaa ja oikeen näki kuinka keskittyneesti sen jälkeen alkoi suorittamaan.
Kuka hullu se alkaa opettamaan kohta 4-vuotiaalle kaket melkeen uusiksi..? No minäpä joo... Seuraavan koiran kanssa tiedän sitten varmaan heti haluan?

Luoksetulossa vauhti ja eka stoppi oli hyvä, mutta kerran maahanmeno ei onnistunut vaan meni vaanimiseksi.. Sitten huomasin antaneeni väärän käskyn. Voivoi. Kun oikean käsky löyty, niin maahanmenokin sujui.

Tänään oli aikaa ja ehdimme napsimaan auringossa uusia kuvia, vaikka jostain kumman syystä viikonloputkin on tosi kiireisiä.. Lehtijuttuunkin saatin kivoja kuvia. Pitää varmaan jotakin ehtiä kirjoittelemaankin. :)
(Jaksaako joku vielä lukea minun jaaritteluja ihan painetussakin muodossa?) :P

Nyt toivotaan, että aurinkoinen keli jatkuu ja saadaan siitä oikein paljon virtaa treeneihin!


Muiks haluaa myös osallistua kake-treeneihin :)






tiistai 3. helmikuuta 2015

Kaket



Tänne tämä nyt tulee, vaikka ajattelin Riinalle vain yksärillä facessa laittaa (ei siis mitä ilmeisemmin onnistunut). Menköön nyt, mullahan ei mitään itsesensuuria ole näitten touhujen suhteen. Kaappi takana estää pakittamisen, ei muuta ajatusta.

maanantai 2. helmikuuta 2015